Genomitietoa terveytemme edistämiseksi

Genomitietoa terveytemme edistämiseksi

Anna Airikkala-Eghaghara, GeneAccount Service, Abomics Oy

Tiedämme nykyisin, että yksilölliset eromme ovat merkittävät ja ne tulisi ottaa huomioon, kun hoidamme terveyttämme. Ei ole olemassa keskiverto-ihmistä, johon kaikki suositukset toimisivat ideaalisti. Genomitieto tuo paljon arvokasta tietoa terveydenhoitoon ja sitä hyödyntämällä voimme päästä käsiksi ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ja todellisiin säästöihin.

Lääkehoito on terveydenhuoltomme keskiössä. Kun lääkäri suunnittelee potilaan lääkehoitoa, on hänen otettava huomioon monta seikkaa, jotta potilas saisi mahdollisimman turvallisen ja tehokkaan avun vaivaansa. Usein kuitenkin törmätään siihen, ettei lääke toimi toivotulla tavalla tai siitä tulee epämiellyttäviä haittavaikutuksia. Lääkevaste on monien lääkkeiden kohdalla varsin yksilöllinen, mikä perustuu mm. eroihin lääkkeen maksametaboliassa tai muihin perimään liittyviin muutoksiin. Tätä kutsutaan farmakogenetiikaksi. Farmakogenetiikasta on ollut tietoa kymmenien vuosien ajan, mutta niitä ei ole voitu ennustaa, koska ei ole ollut kustannustehokasta menetelmää yksilöllisten erojen selvittämiseksi.

Genomitieto voisi  kertoa meille yksilöllisesti lääkityksemme tarpeen.

Yksilö keskiössä

Geeniteknologian hinnat ovat tulleet ropinalla alas viimeisen kymmen vuoden aikana. Kansainvälinen organisaatio Clinical Pharmacogenetics Implementation Concortium (CPIC) on jo vuosien ajan laatinut suosituksia testeistä tietyille lääkkeille. Kun yksilölliset erot otetaan huomioon lääkehoitoa suunnitellessa, puhutaan todellisesta ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta ja saadaan aikaan merkittäviä säästöjä. Tämä edellyttää rutiinien kyseenalaistamista ja uuden potilaspolun käyttöönottoa: lääkkeitä ei määrättäisikään yleisten ohjeistuksien mukaan, vaan yksilön perimän määrittämänä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana geenitestauksen hinta on pudonnut ja farmakogenetiikan hyödyistä ja kustannustehokkuudesta on vahva tieteellinen näyttö.

Ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa ei ole kyse vain komplikaatioiden estämisestä ja siten paremmasta elämänlaadusta, kyse on myös todellisista säästöistä. Lääkehoidon ongelmien osuus kaikista terveydenhuollon suorista kustannuksista on noin 10%. Eikö olisi kaikkien edun mukaista, niin kansan kuin kansataloudenkin, ettei määrättäisi lääkehoitoja, jotka aiheuttavat komplikaatioita, joita hoidetaan taas toisilla korvattavilla lääkkeillä. Farmakogeneettinen testaus mahdollistaa mahdollisimman turvallisten ja tehokkaiden lääkkeiden antamisen oikealla ihmiselle, ideaalilla annostuksella.

Yksilöllinen lääkesuunnitelma olisi kaikille hyväksi.

Solgarilla laatu on ollut johtava periaate 70 vuotta

Vaiettu vaiva - Kun hiukset harvenevat

Näitä luetaan

B-vitamiinin muoto ratkaisee – mitä hyvästä B-kompleksista kannattaa etsiä?

B-vitamiinivalmisteita on hyllyt täynnä, ja ne näyttävät päältä päin samanlaisilta. Erot ovat purkin sisällä: missä muodossa...

Shilajit – mitä se on ja miksi siitä puhutaan nyt kaikkialla?

Musta, tahmea vuoristopihka on noussut hyvinvointimaailman puheenaiheeksi. Kokosimme yhteen, mitä shilajit on, mihin sitä käytetään, mistä...

Koivumetsän aarre – pakurin yhteys vastustuskykyyn ja suolistoon

Koivun kyljessä kasvava musta pakuri on keitetty juomaksi Suomessa jo vuosisatoja. Kokosimme yhteen sen historian, mitä...

Bodyflex-sarja nivelille – näin löydät itsellesi sopivan tuotteen

Bodyflex-sarjassa on yksitoista suomalaista niveltuotetta: kollageeneja, glukosamiineja, boswellia ja yhdistelmiä. Kokosimme ne yhteen, jotta löydät helpommin...

Pohjolan omega-3 – camelinaöljy on nyt keittiön kiinnostavin pullo

Mitä yhteistä on vegaanisella omega-3-lähteellä, lämpöä kestävällä ruokaöljyllä ja illan hemmotteluhetkellä? Vastaus on camelina, kullankeltainen Suomessakin...

Lääkekaapista hyvinvointitrendiksi – mitä NAC oikeasti tekee?

Kalenteri on täynnä, kahvi jäähtyy pöydällä ja keskittyminen katkeilee hyvistä yöunista huolimatta. Vastaus voi löytyä solujen...

Ginseng – Aasian arvostettu voimajuuri elinvoimaan ja kestävyyteen

Ginseng on yksi Aasian arvostetuimmista rohdoskasveista, jonka käyttöperinteet ulottuvat tuhansien vuosien taakse. Vaikka se tunnetaan erityisesti...

Luuliemijauhe – muinainen superfood kollageenin luonnollisena lähteenä

Luuliemi on vanha ruokaperinne, joka on noussut uudelleen kiinnostuksen kohteeksi erityisesti kollageenin ja sen sisältämien aminohappojen...

Mikronisoitu kreatiini – kun kaipaat tehoa treeneihin

Kreatiini on yksi tutkituimmista urheilulisäravinteista, joka tukee lyhyiden ja intensiivisten suoritusten tehoa. Se onkin tuttu monelle...

Gelée Royale on kuningatarmehiläisen superravintoa

Mehiläiset ovat luonnon pikku ahertajia, joiden merkitys ihmiselle ja ekosysteemille on korvaamaton. Ne turvaavat ruoantuotantomme ja...

Pii ei ole vain kauneusravinne – terveyshyödyt päästä varpaisiin

Pii tunnetaan etenkin kauneusravinteena, mutta sen hyödyt ulottuvat paljon laajemmalle. Erityisen kiinnostava se on vatsan ja...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.