Jodia sisältävää merilevää kulhossa

Jodin saanti tulee turvata kohdusta alkaen

Liian vähäinen jodin saanti lisää riskiä sairastua kilpirauhasen vajaatoimintaan ja struumaan. Kilpirauhanen tarvitsee jodia tyroksiini- (T4) ja trijodityroniinihormonien (T3) rakennusaineeksi. Nämä hormonit säätelevät monia elimistön toimintoja, kuten kasvua, lämmönsäätelyä ja aineenvaihduntaa. Sikiöajan ja varhaislapsuuden jodin puute on haitallista lapsen normaalin kasvun ja henkisen kehittymisen kannalta. 

Elimistö tarvitsee jodia

Jodia tarvitaan kehon jokaisen solun ja elimen optimaaliseen toimintaan. Kilpirauhasen lisäksi esimerkiksi aivot, rintarauhaset, munasarjat, eturauhanen ja lisämunuaiset tarvitsevat jodia. Jodia tarvitaan myös aivojen ja keskushermoston normaaliin toimintaan sekä hermosuoja-aineen, myeliinin muodostukseen. Jodin lisäksi kilpirauhanen tarvitsee mm. A-vitamiinia, seleeniä ja rautaa joiden puuttuminen saattaa aiheuttaa jodin imeytymishäiriön. Jodi tukee karoteenien muuttumista A- vitamiiniksi.

Ruoasta saatava jodi ei yleensä riitä

Ruoasta ei välttämättä saa riittävästi nykyään jodia ja sen puute onkin yleistä. Merilevä on hyvä jodin lähde, mutta ei kuulu monenkaan päivittäiseen ruokavalioon. Jodia saa pieniä määriä äyriäisistä ja merikalasta, maitotuotteista ja kananmunista sekä jodioidusta suolasta. Ruokateollisuus ei käytä nykyään jodioitua suolaa.

Virallinen saantisuositus jodille on 150μg/vrk mutta se voi olla joillekin riittämätön määrä. Jodin saannin turvallisena rajana aikuisilla pidetään 600μg/vrk. Jodin saantisuositus yli 10-vuotiailla on 150 µg/vrk, tätä nuoremmilla päiväsuositus vaihtelee 50-120 µg välillä. Liiallinen jodi edellyttää erittäin suuria annoksia ja haitalliset vaikutukset voivat johtua elimistön alhaisista sinkin ja seleenin pitoisuuksista.

Runsas soijan ja erilaisten kaalien syönti lisää jodin tarvetta ruokavaloissa. Vegaaneilla voi olla runsaasti jodinpuutosoireita koska kalaa, lihaa ja maitotuotteita välttävä ruokavalio sisältää sekä suolaa että jodia vähemmän kuin sekaruokavalio. Runsas hikoilu esimerkiksi urheilun yhteydessä kuluttaa elimistöstä jodia. Jodin tarve kasvaa myös raskaus- ja imetysaikana.

Jodin puutosoireita ovat esimerkiksi:

  • Struuma ja siitä johtuva kilpirauhasen vajaatoiminta
  • puristava tunne kaulan alueella
  • uneliaisuus, hidasliikkeisyys
  • sydämen ja verenkierron heikkous
  • painonnousu
  • veren rasva-arvojen nousu
  • huono kylmänsieto
  • jatkuva palelu
  • käheä-äänisyys
  • ihon keltaisuus
  • ihon kuivuminen
  • voimakas karvoitus kehossa ja kasvojen alueella.

Jodia sisältäviä ruoka-aineita

Jodin lähteitä ravinnossa ovat: jodioitu ruokasuola, katkaravut, tonnikala, turska, kalkkunanliha, merilevät, maitovalmisteet, valkosipuli, kananmuna ja kuoriperunat.

Terveyskaupoista löydät jodia sisältäviä tuotteita esimerkiksi tippoina ja merilevää sisältävinä tabletteina.

Migreeni ja sen ehkäiseminen

Teemu Syrjälä: Terveen miehen opas

Näitä luetaan

B-vitamiinin muoto ratkaisee – mitä hyvästä B-kompleksista kannattaa etsiä?

B-vitamiinivalmisteita on hyllyt täynnä, ja ne näyttävät päältä päin samanlaisilta. Erot ovat purkin sisällä: missä muodossa...

Shilajit – mitä se on ja miksi siitä puhutaan nyt kaikkialla?

Musta, tahmea vuoristopihka on noussut hyvinvointimaailman puheenaiheeksi. Kokosimme yhteen, mitä shilajit on, mihin sitä käytetään, mistä...

Koivumetsän aarre – pakurin yhteys vastustuskykyyn ja suolistoon

Koivun kyljessä kasvava musta pakuri on keitetty juomaksi Suomessa jo vuosisatoja. Kokosimme yhteen sen historian, mitä...

Bodyflex-sarja nivelille – näin löydät itsellesi sopivan tuotteen

Bodyflex-sarjassa on yksitoista suomalaista niveltuotetta: kollageeneja, glukosamiineja, boswellia ja yhdistelmiä. Kokosimme ne yhteen, jotta löydät helpommin...

Pohjolan omega-3 – camelinaöljy on nyt keittiön kiinnostavin pullo

Mitä yhteistä on vegaanisella omega-3-lähteellä, lämpöä kestävällä ruokaöljyllä ja illan hemmotteluhetkellä? Vastaus on camelina, kullankeltainen Suomessakin...

Lääkekaapista hyvinvointitrendiksi – mitä NAC oikeasti tekee?

Kalenteri on täynnä, kahvi jäähtyy pöydällä ja keskittyminen katkeilee hyvistä yöunista huolimatta. Vastaus voi löytyä solujen...

Ginseng – Aasian arvostettu voimajuuri elinvoimaan ja kestävyyteen

Ginseng on yksi Aasian arvostetuimmista rohdoskasveista, jonka käyttöperinteet ulottuvat tuhansien vuosien taakse. Vaikka se tunnetaan erityisesti...

Luuliemijauhe – muinainen superfood kollageenin luonnollisena lähteenä

Luuliemi on vanha ruokaperinne, joka on noussut uudelleen kiinnostuksen kohteeksi erityisesti kollageenin ja sen sisältämien aminohappojen...

Mikronisoitu kreatiini – kun kaipaat tehoa treeneihin

Kreatiini on yksi tutkituimmista urheilulisäravinteista, joka tukee lyhyiden ja intensiivisten suoritusten tehoa. Se onkin tuttu monelle...

Gelée Royale on kuningatarmehiläisen superravintoa

Mehiläiset ovat luonnon pikku ahertajia, joiden merkitys ihmiselle ja ekosysteemille on korvaamaton. Ne turvaavat ruoantuotantomme ja...

Pii ei ole vain kauneusravinne – terveyshyödyt päästä varpaisiin

Pii tunnetaan etenkin kauneusravinteena, mutta sen hyödyt ulottuvat paljon laajemmalle. Erityisen kiinnostava se on vatsan ja...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.