Juokseva nainen

Juokse ja voi hyvin

Juokseminen on niin hauskaa, että se kannattaa aloittaa saman tien. Se on ennen kaikkea harrastus, johon jää koukkuun. Juokseminen virkistää mieltä ja parantaa oppimista. Se soveltuu stressin purkuun erinomaisesti. Hölkkääminen kannattaa aloittaa maltilla. Ensiksi voi hankkia omaan jalkaan ja harjoitteluun sopivat juoksukengät. Juoksutapahtumiin osallistuminen rytmittää harjoittelua ja pitää motivaatiota yllä. Juoksemisella on lukuisia terveysvaikutuksia. Kunto kasvaa, kun muistamme välillä levätä.

Juokseminen kannattaa aloittaa maltilla

Juoksemisen aloittaminen kannattaa tehdä maltilla. Ensin pitää jaksaa kävellä. Kun kävelylenkit sujuvat, voi niiden lomaan ujuttaa hölkkäpätkiä. Hölkkäaskelten määrää kannattaa kasvattaa vähitellen. Jos juoksemisen aloittaa nollasta, on suositeltavaa käyttää juoksuvalmentajan palveluja. Oikean juoksutekniikan oppiminen alussa on tärkeää.

Vauhtiharjoittelua ei kannata aloittaa heti. Se edellyttää riittävän hyvää peruskuntoa. Intervallitreenissä juostaan joitain matkoja tai tietty aika erittäin kovaa, ja välissä on jäähdyttelyosuus. Sen jälkeen kovan intensiteetin harjoitus toistetaan.

Hyvät juoksukengät

Omaan jalkaan sopivat, mukavantuntuiset ja oikeanlaista tukea antavat juoksukengät ovat edellytys nautinnollisille juoksukokemuksille. Vääränlaiset kengät voivat altistaa rasitusvammoille. Hiertävä jalkine tekee jokaisesta askelesta ikävän. Juoksukenkien valinnassa on huomioitava jalan rakenne sekä maasto, jossa aikoo juosta. Pehmeälle alustalle sopii toisenlainen kenkä kuin asfaltille. Talvijuoksuun on saatavilla nastajuoksukenkiä, joiden avulla vauhdikkaampi lenkki onnistuu lipsumatta. Kun aloitat juoksun, hanki riittävän hyvät juoksukengät, ja pyydä valintaan avuksi urheiluliikkeen asiantuntevia myyjiä.

Osallistu juoksutapahtumiin

Juoksutapahtumia on joka lähtöön; kilpailuja, hupailuja, kaiken kansan kuntotapahtumia, eukko selässä juoksemista, esteiden yli rämpimistä, polkujuoksua, viestijuoksua, vitosen lenkkejä ja huimia ultrajuoksumatkoja. Niitä järjestetään ympäri Suomea, ja ulkomailla. Juoksutapahtuman voi yhdistää viikonloppulomaan Euroopan kaupunkikohteissa tai matkustaa vaikka Aasiaan tai Australiaan juoksemaan yhdessä muiden kanssa.

Reipashenkinen, hyvän fiiliksen juoksutapahtuma auttaa tavoitteellisessa harjoittelussa. Tapahtumaan osallistuminen yhdessä ystävien kanssa on kokemus, joka kantaa pitkälle. Kun juoksuharjoittelun rytmittää erilaisten tapahtumien ympärille, pysyy harjoittelumotivaatio yllä ja juokseminen on mielekkäämpää.

Juoksemisella on huikeita terveysvaikutuksia

Juoksemisella on monia terveysvaikutuksia. Se on yksi parhaista keinoista stressin purkuun. Aerobinen liikunta vahvistaa verenkierto- ja hengityselimistöä. Kun juoksemme luonnossa, saa mielemme hengenravintoa. Raitis ulkoilma virkistää. Juokseminen parantaa rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa ja edistää sydänterveyttä. Se saattaa pienentää joidenkin syöpien syöpäriskiä, ja verenpaine pysyy kurissa juoksemalla. Oppiminen tehostuu; hölkkä tehostaa aivojen toimintaa. Se vaikuttaa esimerkiksi hippokampukseen, jota tarvitaan oppimisessa. Juoksemisen aikana keho erittää endorfiinejä, jotka auttavat kestämään juoksusta syntyvää rasitusta. Endorfiinit saavat aikaan onnellisen ja hyväntuulisen olon.

Lepopäivät kunniaan

Kunto kehittyy levossa. Alun innostuksesta huolimatta kannattaa pitää juoksemisesta välipäiviä. Välipäivinä voi harjoittaa palauttavaa kehonhuoltoa tai rentoutua muuten vain.

Kuinka ylläpitää hyvinvointia matkustaessa

8viikkoa.fi-verkkovalmennus – tehokas tapa pudottaa painoa

Näitä luetaan

B-vitamiinin muoto ratkaisee – mitä hyvästä B-kompleksista kannattaa etsiä?

B-vitamiinivalmisteita on hyllyt täynnä, ja ne näyttävät päältä päin samanlaisilta. Erot ovat purkin sisällä: missä muodossa...

Shilajit – mitä se on ja miksi siitä puhutaan nyt kaikkialla?

Musta, tahmea vuoristopihka on noussut hyvinvointimaailman puheenaiheeksi. Kokosimme yhteen, mitä shilajit on, mihin sitä käytetään, mistä...

Koivumetsän aarre – pakurin yhteys vastustuskykyyn ja suolistoon

Koivun kyljessä kasvava musta pakuri on keitetty juomaksi Suomessa jo vuosisatoja. Kokosimme yhteen sen historian, mitä...

Bodyflex-sarja nivelille – näin löydät itsellesi sopivan tuotteen

Bodyflex-sarjassa on yksitoista suomalaista niveltuotetta: kollageeneja, glukosamiineja, boswellia ja yhdistelmiä. Kokosimme ne yhteen, jotta löydät helpommin...

Pohjolan omega-3 – camelinaöljy on nyt keittiön kiinnostavin pullo

Mitä yhteistä on vegaanisella omega-3-lähteellä, lämpöä kestävällä ruokaöljyllä ja illan hemmotteluhetkellä? Vastaus on camelina, kullankeltainen Suomessakin...

Lääkekaapista hyvinvointitrendiksi – mitä NAC oikeasti tekee?

Kalenteri on täynnä, kahvi jäähtyy pöydällä ja keskittyminen katkeilee hyvistä yöunista huolimatta. Vastaus voi löytyä solujen...

Ginseng – Aasian arvostettu voimajuuri elinvoimaan ja kestävyyteen

Ginseng on yksi Aasian arvostetuimmista rohdoskasveista, jonka käyttöperinteet ulottuvat tuhansien vuosien taakse. Vaikka se tunnetaan erityisesti...

Luuliemijauhe – muinainen superfood kollageenin luonnollisena lähteenä

Luuliemi on vanha ruokaperinne, joka on noussut uudelleen kiinnostuksen kohteeksi erityisesti kollageenin ja sen sisältämien aminohappojen...

Mikronisoitu kreatiini – kun kaipaat tehoa treeneihin

Kreatiini on yksi tutkituimmista urheilulisäravinteista, joka tukee lyhyiden ja intensiivisten suoritusten tehoa. Se onkin tuttu monelle...

Gelée Royale on kuningatarmehiläisen superravintoa

Mehiläiset ovat luonnon pikku ahertajia, joiden merkitys ihmiselle ja ekosysteemille on korvaamaton. Ne turvaavat ruoantuotantomme ja...

Pii ei ole vain kauneusravinne – terveyshyödyt päästä varpaisiin

Pii tunnetaan etenkin kauneusravinteena, mutta sen hyödyt ulottuvat paljon laajemmalle. Erityisen kiinnostava se on vatsan ja...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.