Anne Kukkohovi luottaa Puhdas+:n kalakollageeniin kauneudenhoidossaan

Kollageeni kuuluu Anne Kukkohovin kauneusrutiineihin

Anne Kukkohovi elää tällä hetkellä omaa unelmaansa. Annella on oma kosmetiikkabrändi, jota hän vie parhaillaan maailmalle. Unelmilla on myös hintansa. Yrittäjän on välillä vaikea pitää huolta omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan, kun työpäivät ovat valtavan pitkiä.

– Yritän silti tehdä parhaani; syön hyvin, liikun säännöllisesti ja yritän varata riittävästi aikaa itselleni ja nukkumiselle, Anne Kukkohovi kertoo.

Myös kauneutta Anne hoitaa kokonaisvaltaisesti. Kauneudenhoito lähtee perusasioista kuten ruokavalio, tupakoimattomuus ja vähäinen alkoholin käyttö, liikunta sekä onnellisuus ja hyvä olo. Sen jälkeen tulevat sisäiset kauneudenhoitotuotteet kuten kollageeni ja viimeiseksi ulkoiset kauneudenhoitotuotteet. Usein kauneudenhoidossa viimeksi mainittu saa kaiken huomion, vaikka muilla tekijöillä on paljon suurempi vaikutus.

– Todellinen kauneus lähtee sisältä, Anne sanoo.

Kollageeni auttaa näyttämään hyvältä ja liikkumaan aktiivisesti

Sisäisesti käytettävistä kauneustuotteista suosituin on kollageeni. Kollageeni vaikuttaa ulkonäköön ja hyvinvointiin monella eri tavalla. Se lisää ihon kosteutta ja kimmoisuutta, pitää nivelet kunnossa ja tekee hiuksista ja kynsistä vahvemmat. Kehomme tuottaa kollageenia itse, mutta noin 25-vuotiaana sen tuotanto alkaa vähentyä.

– Itse olen syönyt kollageenia noin 5 vuotta. Ihoni on uskomattoman hyvässä kunnossa, puhumattakaan hiuksista tai kynsistä, jotka ovat olleet ikuinen murheenkryynini, Anne kertoo.

Anne Kukkohovi tekee aamuisin smoothien, johon tulee Puhdas+ Kollageenijauhetta. Tämä täysin lisäaineeton tuote sisältää hydrolysoitua kalakollageenia, joka on puhdas, tutkittu ja tehokas kollageenin muoto.

– Kollageenin käytön myötä myös tuhoon tuomittu juoksuharrastukseni on saanut uuden elämän. Lapsena hankittu polvivamma on estänyt juoksuharrastuksen, mutta nyt pikku hölkät ovat mahdollisia, vaikka otankin lenkit rauhassa ja kehoa kuunnellen, Anne kertoo.

4 faktaa kollageenista

  1. Kollageeni muodostaa 30 % ihmisen elimistön proteiineista, ja sitä löytyy ihosta, nivelistä, hampaista, luista, rustoista ja verisuonista.
  2. Kollageeni muodostaa 70 % ihon proteiinista.
  3. Noin 25 vuoden jälkeen elimistö alkaa menettää kykynsä tuottaa uutta kollageenia.
  4. Kollageeni auttaa pitämään ihon sileänä, kimmoisana ja kauniina.

Kärsitkö univaikeuksista? Syynä voi olla magnesiumin puute

Kollageenia, magnesiumia ja orgaanista rikkiä liikunnalliseen elämäntyyliin

Näitä luetaan

B-vitamiinin muoto ratkaisee – mitä hyvästä B-kompleksista kannattaa etsiä?

B-vitamiinivalmisteita on hyllyt täynnä, ja ne näyttävät päältä päin samanlaisilta. Erot ovat purkin sisällä: missä muodossa...

Shilajit – mitä se on ja miksi siitä puhutaan nyt kaikkialla?

Musta, tahmea vuoristopihka on noussut hyvinvointimaailman puheenaiheeksi. Kokosimme yhteen, mitä shilajit on, mihin sitä käytetään, mistä...

Koivumetsän aarre – pakurin yhteys vastustuskykyyn ja suolistoon

Koivun kyljessä kasvava musta pakuri on keitetty juomaksi Suomessa jo vuosisatoja. Kokosimme yhteen sen historian, mitä...

Bodyflex-sarja nivelille – näin löydät itsellesi sopivan tuotteen

Bodyflex-sarjassa on yksitoista suomalaista niveltuotetta: kollageeneja, glukosamiineja, boswellia ja yhdistelmiä. Kokosimme ne yhteen, jotta löydät helpommin...

Pohjolan omega-3 – camelinaöljy on nyt keittiön kiinnostavin pullo

Mitä yhteistä on vegaanisella omega-3-lähteellä, lämpöä kestävällä ruokaöljyllä ja illan hemmotteluhetkellä? Vastaus on camelina, kullankeltainen Suomessakin...

Lääkekaapista hyvinvointitrendiksi – mitä NAC oikeasti tekee?

Kalenteri on täynnä, kahvi jäähtyy pöydällä ja keskittyminen katkeilee hyvistä yöunista huolimatta. Vastaus voi löytyä solujen...

Ginseng – Aasian arvostettu voimajuuri elinvoimaan ja kestävyyteen

Ginseng on yksi Aasian arvostetuimmista rohdoskasveista, jonka käyttöperinteet ulottuvat tuhansien vuosien taakse. Vaikka se tunnetaan erityisesti...

Luuliemijauhe – muinainen superfood kollageenin luonnollisena lähteenä

Luuliemi on vanha ruokaperinne, joka on noussut uudelleen kiinnostuksen kohteeksi erityisesti kollageenin ja sen sisältämien aminohappojen...

Mikronisoitu kreatiini – kun kaipaat tehoa treeneihin

Kreatiini on yksi tutkituimmista urheilulisäravinteista, joka tukee lyhyiden ja intensiivisten suoritusten tehoa. Se onkin tuttu monelle...

Gelée Royale on kuningatarmehiläisen superravintoa

Mehiläiset ovat luonnon pikku ahertajia, joiden merkitys ihmiselle ja ekosysteemille on korvaamaton. Ne turvaavat ruoantuotantomme ja...

Pii ei ole vain kauneusravinne – terveyshyödyt päästä varpaisiin

Pii tunnetaan etenkin kauneusravinteena, mutta sen hyödyt ulottuvat paljon laajemmalle. Erityisen kiinnostava se on vatsan ja...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.