Metsä Health – Meidän tarinamme

Metsä Health – Meidän tarinamme

Moikka!

Olemme Miina ja Satu, Metsä Health Oy:n perustajat. Meillä molemmilla on taustalla vuosien kokemus kokonaisvaltaisen, luontaisen terveydenhoidon alalta.

Muutama vuosi sitten, pandemian ollessa pahimmillaan, juttelimme siitä, miten parhaiten voisi tukea omaa hyvinvointiaan. Miina otti puheeksi, että hänen äitinsä nauttii itse vanhan suomalaisen perinnereseptin mukaan valmistamaansa havupuujuomaa koko talven ajan ja on pysynyt terveenä. Päätimme testata reseptiä itsekin ja kun viikot kuluivat maalla etätöissä, joimme itse tekemäämme havupuujuomaa tahoillamme ja pysyimme terveenä mekin!

Aloimme tutkimaan enemmänkin suomalaisten metsien antimien terveyttä edistäviä ominaisuuksia ja opimme, että meillähän on todellinen terveyden aarreaitta lähimetsissä! Tästä lähti innostunut tuotekehittely – halusimme tuoda havupuujuoman nykyaikaan. Tuloksena syntyi uusi yrityksemme Metsä Health Oy sekä Metsä -juomajauheet.

Metsä Health – Meidän tarinamme

Metsä -juomat ovat ravintolisiä, joissa yhdistämme suomalaisen metsän antimet kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseksi. Juomissamme on pohjana vahva ja puhdas männynkuoriuute, joka on yhdistetty synergisesti koivusokeriin, sekä puolukkaan, mustikkaan tai pakurikääpään.

Tiivistimme juomat käteviin annospusseihin jauhemuotoon – luonto säästyy, kun emme pakkaa ja kuljeta vettä! Sekä myyntipakkaus että annospussit ovat täysin kierrätettäviä.

Juomissamme ei ole täyte-, säilöntä- tai lisäaineita, ainoastaan vaikuttavia aineita.

Toimme markkinoille ensimmäiseksi Vahva Mänty ja Mänty Puolukka -juomat, myöhemmin tulossa ovat myös Mänty Mustikka ja Mänty Pakuri.

Metsä Health – tuotteemme

Kaikki tuotteemme raaka-aineet ovat 100% suomalaisia. Tuotteemme myös valmistetaan ja pakataan Suomessa. Metsä – ravintolisien käyttö on erittäin helppoa: jauheet sekoitetaan 2-5 dl vettä, juomassa todellakin maistuu mäntymetsien raikkaus! Jos sekoitat Vahva Mänty -jauheen 5 dl vettä, saat markkinoiden vahvinta havupuujuomaa pullollisen yhdestä pussista!

Raaka-aineet

Männynkuoriuute: Peräisin suomen pohjoisten metsien männyn kuoresta, sisältäen ainutlaatuisen yhdistelmän bioaktiivisia ainesosia. Valmistettu kylmäprosessimenetelmällä, säilyttäen korkeimman mahdollisen laadun. Tuotteiden äärimmäinen puhtaus varmistetaan valitsemalla raaka-aineet Suomen Lapin metsistä, napapiirin pohjoispuolelta. Vahva Mänty -juomamme on markkinoiden vahvin havupuuvalmiste!

Puolukka: Pohjoisen arktisissa metsissä täysin luonnonvaraisena koskemattomassa ympäristössä kasvaneessa puolukassa on Lapin taikaa. Yhdistelmä pitkiä ankaria talvia ja kesän ympärivuorokautista auringonvaloa tekee pohjoisen metsien puolukoista erityisiä. Mänty Puolukka – juomassa yhdistyvät männyn ja puolukan raikas voima.

Mustikka: Arktisen mustikan polyfenoliset yhdisteet antavat sille sen upean tumman violetin, lähes mustan värin. Mänty-Mustikka -juomassa yhdistyvät mänty ja herkullinen mustikka.

Pakurikääpä: Villinä arktisissa koivuissa kasvava pakurikääpä. Mänty Pakuri –juomassa yhdistyvät mänty sekä pakurikääpä.

Koivusokeri: Alkuperäistä, suomalaista ksylitolia, valmistettu suomalaisista koivuista.

Metsä Health – arvomme

Metsä Health – arvomme

Vastuullisuus, ekologisuus, kotimaisuus Haluamme tukea ja suojella ihmisten hyvinvointia, mutta myös ympäristöä ja ekosysteemiä kokonaisuudessaan. Yrityksemme toimii biotalouden periaatteiden mukaan; käytämme luonnonvaraisia raaka-aineita runsaista luonnonvaroista, jotka joko jäävät hyödyntämättä tai ovat vajaakäytössä. Männyt, joiden kuori kerätään tuotteidemme valmistamiseen, käytetään huonekaluteollisuudessa.

Raaka-aineemme hankitaan Suomesta, mikä takaa alhaisen hiilijalanjäljen ja tuotteiden korkealaatuisuuden, puhtauden ja jäljitettävyyden. Valmistus ja pakkaus tehdään myös Suomessa. Valitsemme toimittajamme laatu- ja kestävyyskriteeriemme mukaisesti. Esimerkiksi käyttämämme Suomessa valmistetun suomalaisen koivusokerin hiilijalanjälki on noin 90% pienempi kuin Kiinassa maissista tuotetun.

Olemme kehitelleet juomamme jauhemuotoisiksi, veteen sekoitettaviksi. Rahdin ja pakkausten hiilijalanjälki on näin huomattavasti pienempi. Kaikki pakkausmateriaalimme ovat kierrätettäviä.

Tähän liittyvät tuotteet:

Minullako vaihdevuodet?

Löydä maitohappobakteeri, jonka vaikutuksen tunnet!

Näitä luetaan

B-vitamiinin muoto ratkaisee – mitä hyvästä B-kompleksista kannattaa etsiä?

B-vitamiinivalmisteita on hyllyt täynnä, ja ne näyttävät päältä päin samanlaisilta. Erot ovat purkin sisällä: missä muodossa...

Shilajit – mitä se on ja miksi siitä puhutaan nyt kaikkialla?

Musta, tahmea vuoristopihka on noussut hyvinvointimaailman puheenaiheeksi. Kokosimme yhteen, mitä shilajit on, mihin sitä käytetään, mistä...

Koivumetsän aarre – pakurin yhteys vastustuskykyyn ja suolistoon

Koivun kyljessä kasvava musta pakuri on keitetty juomaksi Suomessa jo vuosisatoja. Kokosimme yhteen sen historian, mitä...

Bodyflex-sarja nivelille – näin löydät itsellesi sopivan tuotteen

Bodyflex-sarjassa on yksitoista suomalaista niveltuotetta: kollageeneja, glukosamiineja, boswellia ja yhdistelmiä. Kokosimme ne yhteen, jotta löydät helpommin...

Pohjolan omega-3 – camelinaöljy on nyt keittiön kiinnostavin pullo

Mitä yhteistä on vegaanisella omega-3-lähteellä, lämpöä kestävällä ruokaöljyllä ja illan hemmotteluhetkellä? Vastaus on camelina, kullankeltainen Suomessakin...

Lääkekaapista hyvinvointitrendiksi – mitä NAC oikeasti tekee?

Kalenteri on täynnä, kahvi jäähtyy pöydällä ja keskittyminen katkeilee hyvistä yöunista huolimatta. Vastaus voi löytyä solujen...

Ginseng – Aasian arvostettu voimajuuri elinvoimaan ja kestävyyteen

Ginseng on yksi Aasian arvostetuimmista rohdoskasveista, jonka käyttöperinteet ulottuvat tuhansien vuosien taakse. Vaikka se tunnetaan erityisesti...

Luuliemijauhe – muinainen superfood kollageenin luonnollisena lähteenä

Luuliemi on vanha ruokaperinne, joka on noussut uudelleen kiinnostuksen kohteeksi erityisesti kollageenin ja sen sisältämien aminohappojen...

Mikronisoitu kreatiini – kun kaipaat tehoa treeneihin

Kreatiini on yksi tutkituimmista urheilulisäravinteista, joka tukee lyhyiden ja intensiivisten suoritusten tehoa. Se onkin tuttu monelle...

Gelée Royale on kuningatarmehiläisen superravintoa

Mehiläiset ovat luonnon pikku ahertajia, joiden merkitys ihmiselle ja ekosysteemille on korvaamaton. Ne turvaavat ruoantuotantomme ja...

Pii ei ole vain kauneusravinne – terveyshyödyt päästä varpaisiin

Pii tunnetaan etenkin kauneusravinteena, mutta sen hyödyt ulottuvat paljon laajemmalle. Erityisen kiinnostava se on vatsan ja...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.